perjantai 28. elokuuta 2015

ONNELLINEN KOULUKIRJOISTA







Vihdoin perjantai. Koulua on käyty vajaat kolme viikkoa ja täytyy myöntää, että en oo kyllä pitkään aikaan ollut näin väsynyt. Tänä viikonloppuna aion nukkua ja rentoutua paljon, vaikka pitää mun tehdä myös koulujuttujakin eteen päin. 
Käytiin muuten eilen kaupungissa ostamassa mulle maantiedon ja äidinkielen kirjat ja olin niin ilonen niistä kirjoista. Tähän mennessä oon joutunut lainaamaan toisten kirjoja, mutta nyt mä saan katsoa ihan omasta. Mietin illalla, että en kyllä kovin usein ole innoissani koulukirjoista, mutta kerta se on ensimmäinenkin.
Nyt toivotan kaikille huippua viikonloppua! Tulispa aurinko taas esiin. Täällä on nimittäin satanut koko päivän vettä, eikivaa.
♥Maikki





sunnuntai 23. elokuuta 2015

HULLU SYSTERIKATRAS

Otsikon mukaisesti me siskokset ollaan välillä (hmm, aika usein) hulluja. Tykätään jokainen kokeilla aina uusia asioita ja meistä ei paljon ujoutta löydy. Kovaäänisyys on meidän yksi jollain tapaa huono mutta yhteinen piirteemme.
Siltikin vaikka ollaankin siskosten tapaan "ystävällisiä" toisiamme kohtaan, osataan me myös riidellä henkisesti. Usein se on sellaista kinastelua jostakin asiasta, jos joku on käyttänyt ilman lupaa jotain tiettyä tavaraa, tai on hävinnyt jotai, josta epäillään, ketäs muutakaan kuin omaa siskoa.

Meidän välillä huumori ei lopu varmasti koskaan. Osataan tulkita toistemme läpät läppinä ja naurua riittää siis paljon. Vaikka ollaankin erityyppisiä siskoksia, meistä löytyy siltikin muutamia samankaltaisuuksia. 
 
Me "rillipäät". Meilläkin sitä naurua riittää. Oikeastaan kun tarkemmin ajatellaan, me kolme vanhinta siskosta ollaan kaikki sellaisia humoristisia ja osataan pitää hauskaa keskenämme. 

Eniten samantyyppiset ollaan siskoksista me, blondipäät, ainakin melkein. Ollaan kumpikin aika nirsoja kaikesta ja tarkkoja siitä, mitä päällemme laitetaan. Meille ei kelpaa ihan mitkä tahansa tavarat ja asiat vaan niiden täytyy olla yleensä just sellaisia mistä oikeasti tykkäämme. Suututaan ja ollaan vihaisia pahimmillamme silloin, jos jompi kumpi meistä ei saa tahtoa asiassa kuin asiassa läpi.

Ihana pikkusisko<3 Aina kun olen lähdössä jonnekkin, haluaisi A tulla mukaan. Hetken surullisena itkee perään, mutta siinä ei kauan kestä, kohta viilettää jo pihalla muiden mukana leikkiessä. Tästä tytöstä tulee isona vielä kunnon hurjapää, varmaan hurjapäisin meistä:D


Yhteiskuvaa, onko meissä edes samaa näköä?

Oon pitkään halunnu toteuttaa tän tyylistä postausta, mutta aina on tullut jotain estettä eteen. Nyt se siis onnistui, kuvat eivät ole juuri niistä parhaimmista päistä, mutta se varmaan kuvaa osittain meidän luonnetta, sitäpaitsi täytyykö niiden aina olla ykköslaatuisia?



♥Maikki





sunnuntai 16. elokuuta 2015

KUVIA MUN KESÄSTÄ


"Ottakaa musta kuva kun mä hyppään". Voitte varmaan arvata mikä oli lopputulos?:D

Matkustaminen oli tuttua, etenkin bussissa. 

Käytiin kesän aikana kahdesti korkeakoskella, ehkä ihanempia paikkoja mitä voi vaan olla. Tykkään!





Tehtiin siskon kanssa pyöräreissu ystävän luokse n. 80km. Oon kuluneena kesänä tykästyny hulluna pyöräilyyn ja muutaman kerran ollaankin poljettu 60km matkoja kaupunkiin.


Tässä muutama kuva mun kesästä. Mietin, että en kovin suurta postausta ala värkkäämään, mitä kesällä oon tehnyt, missä olen käynyt jne, joten päädyin vain lyhyeen ja eipanostettuun postaukseen. Nyt toivotan kaikille hyvää sunnuntai-iltaa ja mukavaa tulevaa viikkoa.


♥Maikki

perjantai 14. elokuuta 2015

MITÄ IHMETTÄ?

Kukkuu, minä taas täällä, ihmettelette varmaan miksi. Mua toisaalta vähän hävettää tämä "ramppaaminen" blogin lopettamisen suhteen, mutta oon miettinyt pitkään, että miksi kieltäisin itseltäni sellaisen mistä oikeasti tykkään ja mitä oikeasti tykkään tehdä. Mieli muuttuu varmasti kaikilla, eikä siltä voi elämässä välttyä. En uskalla luvata ja päättää edes mitään, kuinka kauan taas riittää inspiraatioo kirjoittamiseen, mutta sen voin kertoa, että mun on nyt helpompi postailla kun pääsen koneelle milloin vain itse haluan, sain nimittäin oman koneen vajaa viikko sitten, jeee! 



Olen siis ajatellut palata blogin puolelle höpisemään lisää ja kertoilemaan kuulumisia. Tämä postaus nyt oikeastaan on vain sellainen "heiolentäällä" tyyppinen, mutta mulla on aika monta postausta valmiina, mitä olen tässä kirjoitellut kuluneen kesän aikana. Säilytän kaikki edelliset postaukset ja blogi ja osoite ovat samat kuin ennen. (En siis poistanutkaan blogia kokonaan, vaan laitoin sen yksityiseksi, halusin säästää postaukset "muistoina".)



Aloitin muuten lukion ja oon yllättynyt kuinka kivaa siellä oikeastaan onkaan. Mä pelkäsin, että se tulis olemaan hirveetä "raatamista" ja rankkaa, mutta kun tunneilla kuuntelee ja keskittyy opiskelemaan, menee kokeetkin varmasti paremmin. Vaikka vaikeahan sitä on vielä sanoa, että millaista siellä ihan oikeasti on, mutta hyvän ensivaikutelman oon saanut.  
Loppuun vielä kysyn, että olisitteko halukkaita näkemään kuvia meidän kämpästä jos tekisin erikseen sellasen postauksen? Muutettiin siis kahden kaverin kanssa samaan kämppään asumaan, sujuu helpommin opiskelu ja lyhemmät matkat kouluun. Tosin mulla se ei paljon lyhentynyt, haha. Mutta nyt mä lähden Nooran kanssa kuvailemaan aurinkoiseen säähän, joka on ihan super ihana. 

♥Maikki