torstai 30. huhtikuuta 2015

Viikonloppu Hankasalmella

Viime viikonloppu vierähti nopeasti Hankasalmella isoskoulutuksessa. Siellä oli oikein hauskaa, vaikka itse vähän väsyneenä sinne meninkin. Perjantaina me aloteltiin koulutusta tutustumalla toisiimme ja pohtimalla isosena olemista ja siihen liittyviä asioita. Illalla mentiinkin jo aika ajoissa nukkumaan. Huomasi, ettei valvominen kauheasti enää innosta, tottakai välillä, mutta varsinkin kun kyseessä oli koulutus, niin jaksoi paljon paremmin seuraavat päivät kun oli nukkunut hyvät yöunet.
Lauantai aamulla herätys oli jälkeen kahdeksan aamulla. Riensimme jo ensimmäisten joukossa aamupalalle ja jatkoimme taas erilaisia juttuja liittyen isosena olemiseen. Päiväs aikaan pelailimme ja vietimme aikaa ulkona ja sää oli aivan upea. Aurinko viihtyi seurassamme kauan eikä lunta ollut juuri ollenkaan. 
Sunnuntaina päivä alkoi jälleen aamulla kahdeksan jälkeen. Ja koska kyseessä oli isoskoulutus, jatkoimme keskustelua ryhmissä samoista aiheista. Saattaa kuulostaa tylsältä, mutta en oikein keksi, mitä koulutuksesta kertoisin sen enempää, koska ne aiheet pyörivät isosasioiden ympärillä. Sen voin kyllä kertoa, että oli todella todella huikea viikonloppu meillä siellä. Kiitos kaikille siellä olleille♥ Kuvat voivat kertoa enemmän fiiliksistä.








                                                             Hyvää vappua kaikille! 

                                                                  ♥Maikki

tiistai 28. huhtikuuta 2015

Tästä se lähtee!

Osaatteko arvata kuinka pitkään olen sinnitellyt ja yrittänyt pitää kiinni siitä, etten postaile blogiin ennen kuin vasta kesäloman alkaessa? Syy siihen, miksi näin olin päättänyt, on että opistossa elämä on sen verran kiireistä ja omaa tietokonetta mulla ei vielä ole niin en ole voinut postailla. Ja olen pyrkinyt yleensä siihen, että postailisin suurinpiirtein säännöllisin väliajoin, ettei tulisi pitkiä taukoja väliin. Näin siinä sitten kävi, en enää pystynyt pitämään näppejäni irti tästä blogista ja postaamisesta ja päätin taas jatkaa kirjoittamista. 


Olen tällähetkellä "omalla lomalla", sillä viikonloppuna mulla oli isoskoulutus Hankasalmella ja sen vuoksi jouduin ottamaan vapaata. Siitä postausta myöhemmin.
 Yritän nyt kirjoitella muutamia postauksia valmiiksi ja julkaisen ne sitten kun ei sitä aikaa kirjoitteluun ole. Ai että, mulla on kyllä tosi paljon uusia ideoita ja juttuja, mitä haluan teille kertoa. Varmaan aika paljon kertoilen viime kuukausista, opistoelämästä ja ylipäätään jaan teille kuvia mun elämästä viime aikoina. 
Opistosta sen verran, että sitä on jäljellä enää vajaa kuukausi, miettikää, kuinka nopeasti aika oikeasti menee?


Kuten kuvista voitte huomata, mä oon saanu rillit. Ihmettelin jo kauemman aikaa, miksi mun pää on kipeä lähes joka päivä. Siihen löytyi syy nopeasti, kun asiasta mammalle vinkkasin. Käytiin näön tarkastuksessa ja parin päivän päästä valitsin mieleiset silmälasit mulle. Tykkään kyllä paljon näistä laseista vaikka onhan ne jo välillä vähän kerenneet ärsyttänytkin. Muokkasin ulkoasuakin vähän, esimerkiksi juuri nuiden silmälasien takia, vähän uutta tuulta mukaan.
Mutta palaillaan seuraavassa postauksessa viime viikonlopun parissa. 

                                                                     ♥Maikki