Miltä tuntuu asua omillaan? Ilman perhettä, sisaruksia. Ilman niitä elämän ääniä, mitä on koko lapsuuden ajan saanut kuunnella. Äiti ei ole pyykkäämässä, siivoamassa, laittamassa ruokaa tai maksamassa laskuja. Kaikki on tehtävä itse.
Oikeastaan vaikeinta ja inhottavinta kämppäelämässä ei ole asioiden hoitaminen, vaan hiljaisuus ja jatkuva koti-ikävä. Ikävä niitä elämän ääniä, mitä siellä kotona lähes aina on.
Muutama vuosi taaksepäin, kun vielä asuin kotona, haaveilin tietenkin pois muuttamista omaan asuntoon. Että ei olisi se äiti siinä kyselemässä koko ajan, passittamasssa tiskikoneen tyhjennykseen tai sanomassa, milloin täytyy olla kotona illalla. Sais myös kutsua kavereita kylään, niin paljon kuin haluais, ei tartteis olla niin hiljaa, mitä kotona pitäisi, kun muut nukkuvat. Elämä ois niiiiiin paljon helpompaa.
Vai oiskohan? Kaikki ei kuitenkaan mennyt niin kuin haaveilin. Itse asiassa se todellisuus tuli aika kovaa päin naamaa. Oon ihminen, joka viihtyy ihmisten kanssa. En jaksa kyhjöttää montaa tuntia kämpällä yksin, kuunnella sitä iänikuista kellon tikitystä, puhua yksin ja nauraa sitten sille ja ehkä se on ollut omilleen muuttamisessa vaikeinta. Se, ettei joka päivä ole äiti, isä tai sisarukset siinä vieressä vähän ärsyttämässä. Saattaa kuulostaa oudolta, mutta sitäkin mulla on ollut ikävä.
Käyn tällä hetkellä koulua sosiaali- ja terveysalalla ja koska mulla on takana vuosi lukiota, niin saan hyväksilukuja hyvinkin paljon, jonka vuoksi mulla saattaa olla useasti viikossa vapaita päiviä tai päivässä yks kaks tuntia koulua. Ne vapaapäivät mä oon yleensä kämpällä. Perus, mitä tykkään tehdä, on maata sängyllä, nostaa jalat ikkunalaudalle, katsoa taivasta ja kuunnella musiikkia. (Toivoa, että joku soittaisi ja tulisi vaikkapa kahville)
No, on tässä paljon hyvääkin, vaikka se elämä täällä kämpällä onkin välillä vähän hiljaista ja monesti pelkkää kellon tikityksen kuuntelemista. Kyllä sitä mieluummin asuu omillaan, kun tietää, että kotiin saa aina mennä. Mulla on täällä kavereita, joiden kanssa ollaan paljon tekemisissä. Ollaan vietetty useita iltoja istuen kämpällä koko porukalla, juteltu niitä näitä ja pelailtu pelejä, leivottu tai tehty ties mitä hyvää ruokaa ja ehkä kuitenkin eniten: kahviteltu. Ilman tätä porukka en jaksais myöskään tätä hiljasuutta. (mm. yks päivä pidettiin lettukestit ja riehuttiin ulkona. Nukkumaan mentiin 02.00 yöllä, hups)
Toinen asia mistä oon kiitollinen, on kavereiden perheet. Heidän kotinsa tuntuvat kuin toiselta kodilta, niistä kodeista löytyy "varavanhemmat" ja sitä elämän ääntä, mitä ikävä on joka päivä. En tiedä, oisko tätä elämää niin helppoa tallustaa ilman teitä. Aina ei ole mahdollisuutta lähteä sinne omaan kotiin, mutta lähes aina on mahdollisuus mennä "varakotiin", jossa se koti-ikävä pienenee. Kiitos.
No, siinä fiiliksiä kämppäelämästä. Tällä hetkellä meillä on meneillään täällä pientä remonttia. Revitään tapetit irti seinistä ja lopuks maalataan seinät. Useampi on kysellyt, millon tulee postausta siitä, millaselta tämä asunto näyttää ja postaus tulee kyllä, mutta siihen menee aikaa ainakin muutama viikko vielä.
Nyt matkaan kohti rautatieasemaa ja suuntaan lapsuuden kotipaikkakunnalleni. Luvassa on vaihteeksi melua ja meteliä, lastenhoitotöitä tiedossa nimittäin koko viikonloppu. Palataan ensiviikolla.
Siispä toivottelen jokaselle mukavaa viikonloppua jo nyt. <3
-Maikki
