lauantai 26. maaliskuuta 2016

RUONOSUONI SYKKII

                RUNOSUONI SYKKII

 Kun tuuditin häntä, 
hänen silmänsä painuivat kiinni ja hän kauniisti unehen vaipui,
kunnes se oikea osui kohdalle
ja osui ja upposi.
Kuin laiva meren pohjaan, vaipui syvälle tuonne.

Syvällä, pohjalla, tuonelassa. 
Kaikkien ihailtavana
paholaisen polvella
pieni tyttönen säikähtäneenä.
Otin hänet syliin, halasin
ja tuuditin häntä.
Sikeään uneen vaipuessa,
rauha on tässä.

Maa hohtava lumivaipassaan,
auringon porottaessa,
jätskin sulaessa
keitin puuroa lapsille.


Kuin pieni vesipisara,
auringon säteen valaisema,
meren sinisen aaltoileva joutsen,
musta ja vihainen.
Ei näkynyt aurinkoa missään,
kauhun ja pelon vallitessa, 
yksin pimeässä kulkiessa,
JUOKSEN.

Hänen silmänsä säihkyivät
kuin maailman kirkkaimmat timantit.
Ne loistivat auringon lasketessa horisonttiin
ja hohtivat kauniisti taivaalla.
Käsi kädessä rakkaan kanssa,
auringon laskiessa järven taakse,
ilman kauneus haihtui.

Siniset silmät ja hymyilevä suu.
Oi en unhoita niitä koskaan.
Sydämmeni murtuu, jos unhoitan ne.
Hiljaiset illat meren äärellä,
soinnukkaat sävelet nuoteista.
Syvälle sisimpääni
tallennan kaiken.
Syvälle mieleni sopukoihin.

Me sanomme toisillemme:
"Tahdon",
vastasin rakkaalleni.
Sinun vuoksesi juoksen vaikka maratonin,
ei estää sitä kukaan voi.
Onneksi hän ei kadottanut sitä,
eikä ikinä unhoittaa vois.

Oli kaunis meri-ilma
ja lämmin pieni tuuli
heilutti hiuksiani
ja nosti hymyn huulilleni
ja nauroi,
iloitsi ja hymyili.

Heipsan kaikille ja tässä vaiheessa sitä voisi kai sanoa että huomenta.
Ihmettelen, miten heräsin jo 9 aikoihin aamulla, kun eilen meni vähän myöhäseksi, mutta ei mulla yleensäkkään unta riitä puolille päivin asti.
Kävin nopeasti yhden yön kotona "kääntymässä" ja nappasin sieltä sit siskoni mukaan. Oikeastaan melkein heti kun eilen oltiin kämpällä, sainkin kylään ihanat ystävät, K ja V. Koko päivä ja myöhemmin ilta oli mukava ja meillä riitti naurua kyllä paljon. Ilta päättyi sitten tällaseen ns "runopeliin", jossa siis tarvitaan jokaiselle pelaajalle yksi lappu, johon hän kirjoittaa yhden lyhyen rivin ja lopuksi taittaa kirjoittamansa lauseen taakse ja antaa seuraavalle. Seuraava kirjoittaja saa nähdä vain edellisen kirjoittajansa tekstin ja kirjoittaa sitten sen mukaisesti oman tekstin pätkänsä. 
Peliä on vaikea selittää, mutta toivon mukaan tuosta jotain selvää sai. En itse koskaan oo kuullu, että tuota peliä pystyy pelaamaan myös runomuodossa, mutta oli hauska nähdä, miten erilaisia ajatuksia ja rivejä meiltä jokaiselta neljältä ihmiseltä siihen paperille syntyi ja miten hauskoja lopputuloksia me saatiin.
Suosittelen todellakin kokeilemaan tuota peliä. Mukavaa ja hauskaa ajanvietettä varmasti aivan kaikille. 
Mutta toivotan jokaiselle ihanaa pääsiäistä. Nauttikaa lomasta vielä, kun sitä on jäljellä.
-Maikki

torstai 17. maaliskuuta 2016

NAURUA JA ILOISTA MIELTÄ


Viikko täynnä:
  • naurua ja iloista mieltä
  • auringon paistetta ja valoa
  • ihania aamuisia hetkiä linja-autossa lämmintä kahvia juodessa
  • ystävien näkemistä ja uusien ihmisten kanssa olemista
  • kivoja työpäiviä, jolloin on ollut onnistumisen tunnetta
  • syvällisiä ajatuksia siitä, miten onnellisesti mulla asiat onkaan
  • erilaisten päivien ja ihmisten rikkautta
  • mäenlaskua muovipusseilla ja eväiden syömistä
  • ikealla käymistä, lapset ikean leikkipaikkaan ja tytöt (linkkikaislaminä) kaupoille

..jne.
Tää viikko on ollut yllättävänkin mukava viikko. Oon ehkä hieman ihmeissänikin, miten mukavaa elämä onkaan, kun sitä päättää elää mukavasti. Välillä tuntuu, että täyttyykö blogikin vähän liiankin positiivisin sanoin, mutta haluan jakaa mun iloa muillekin. 
Mutta kertokaa, miten teidän viikko on mennyt? Onko aurinko paistanut sielläkin?
-Maikki

perjantai 11. maaliskuuta 2016

OLONI ON ONNELLINEN

                                      OLONI ON ONNELLINEN

Niin, tosiaan kuinka nopeasti tää aika tässä elämässä meneekään eteenpäin. Tänään tulee tasan kolme viikkoa siitä, kun muutin Kuopioon ja jatkoin elämääni kuopiolaisena. 
Oon nauttinu ihan hullun paljon täällä asumisesta ja tästä ympäristöstä, löytänyt jo uusia kavereita jonkun verran ja tahtoa on tutustua vielä paremminkin. Tää "tyyli elää" täällä kaupungissa on niin jotenkin mun juttu. Nää ihmiset täällä ja useat illat, joita tullut näiden kolmen viikon aikana vietettyä on ollut niin ihania. Oon nähny useammin mulle tärkeitä ystäviä ja viettänyt heidän kanssaan aikaa. Osittain tuntuu, että ne ystävyyssuhteet on lähentyneet entisestään. Koen itseni täällä näiden ihmisten keskellä arvokkaaksi ja tärkeäksi ihmiseksi.
Toissa iltana täällä meidän kämpällä oli ns. "iltakylä". Niin nautin siitä kun kämppä oli täynnä ihania ja ystävällisiä ihmisiä ja turvallisen kuuloista naurua ja jutustelua. Eilen kävin sitten pikaisesti kämppiseni kanssa lautapeli-illassa, josta en ollut koskaan aikaisemmin kuullut oikein mitään ja mukavaa oli.
Ja tämä kämppä, nämä kämppikset. Ihan huippuja ihmisiä!
Voisin hehkuttaa tästä asumisesta vielä enemmänkin, mutta taidan jättää osan väliin.
Tällä hetkellä oloni on erittäin o n n e l l i n e n♥

-Maikki

sunnuntai 6. maaliskuuta 2016

♥YLLÄTYS♥






Heipsan!
Oon varmaan saattanut joskus mainita, että ystäväni J lähti pariksi kuukaudeksi työharjoitteluun ulkomaille. Haikeaa oli päästää J lähtemään, mutta onneksi lähdettiin käymään siellä, niin ikävä hellitti hieman.
Mutta nyt välimatka on pienempi. Saimme hänet takaisin ja ihanaa, kun pääsee näkemään paljon useammin. Haluttiin järjestää pienellä porukalla J:lle yllätys, ikään kuin "welcome back to Finland -juhlat" ja voi miten oli ihanat sellaset. Niin mukavaa saada uusia ihmisiä tänne kämpälle ja samalla tehdä uusia tuttavuuksia. 
Huomenna alkaisi virallisesti hiihtoloma, mutta mulla työpäivä, luultavasti ONNEKSI vain kaksi seuraavaa päivää täytyy töihin mennä, niin saa edes vähän levättyä ennen rankkaa seuraavaa jaksoa. 
Mutta nyt unille, jaksaa huomenna sitten herätä. 
-Maikki

perjantai 4. maaliskuuta 2016

LOMALLA

                          LOMALLA






Ihanaa, nyt se syysloma alkoi ja mikä parasta, koeviikko on ohi.
Tää loma tulee olemaan toivon mukaan rento. Mulla jonkun verran töitä, mutta muuten yritän ottaa mahdollisimman rennosti ja vaan levätä. Saankin jo heti parin tunnin päästä yövieraita tänne kämpälle, ihanaa. Kaikkein parasta kuitenkin se, etten ole niinkään suunnitellut tulevalle lomaviikolle mitään isompia reissuja. Päivä kerrallaan, extempore lähdöt/tekemiset on aina parhaimpia.
Käytiin Linnean ja Nooran kanssa kuvaamassa äsken tässä lähimaastossa ja saatiin ihan onnistuneita kuvia. Hauska, kun niin vähän tulee liikuttua tuolla syrjemmillä kaduilla keskustasta, niin ei tiedäkään, miten hienoja ne kadut on, ainakin mulle.
Toivotan ihanaa ja rentouttavaa lomaa kaikille sen aloittaville!♥ 
-Maikki


tiistai 1. maaliskuuta 2016

ELÄMÄ HYMYILEE

                        ELÄMÄ HYMYILEE


(Harvoin nykyään tulee kameraa kuletettua mukana joten puhelin kuvia tulee varmasti jatkossakin. Ajattelin mä käydä tässä joku päivä kuvaamassa kunnolla keskustassa tai jossain muualla. Samalla siinä kiertelee vähän sellaisia paikkoja, missä niinkään ei tule arkena käytyä.)
Kuten otsikossa jo lukeekin, elämä hymyilee jälleen ja oikein isosti. 
Oon nauttinut todella paljon Kuopiossa asumisesta ja näistä illoista, mitä täällä kämpällä tulee vietettyä kämppisten tai ihan muiden ystävien kanssa. 
Viime sunnuntaina sain lastenhoito viikonlopun jälkeen itselleni vieraita illaksi (Kaisla, Linkki, Noora) ja voi kun meillä oli mukavaa. Juteltiin, syötiin, sain kauniita tulppaaneja ilmeisesti tuparilahjaksi ja nautittiin toistemme seurasta kynttilänvalossa.
Koeviikkokin alkaa olla jo takana päin, enää siis vain matikan koe perjantaina. Seuraavat kaksi päivää vapaata ja saankin huomenna ystäväni yökylään ensimmäistä kertaa.
Tänään oli sähly, joka kyllä näytti taas sen, miten huikeasta lajista on kyse. Rennolla porukalla ilman mitään paineita siellä "häsellettiin" palloa puolelta toiselle.
Keväinen aurinkokin paistoi ja valoa riitti jopa varhaisiltaan asti.
Miten onnellinen ihminen voikaan olla tästä elämästä? Nautin kyllä niin täydellä sydämellä.
-Maikki