"Siivosin ja siivosin, melkein joka päivä. Kun ei ollut enää mitä siivota, lähdin kaupungille, rahattomana. Kuluttamaan aikaa, yksin. Joskus sain mukaan kaverinkin.
Kun ei ollut enää mitään, mitä tehdä, saatoin jopa sotkea ja siivota uudelleen. Miksi? Niin, pakenin ajatuksia. Inhosin ajattelua. Inhosin yksinoloa ilman tekemistä. En halunnut ajatella, vaikka olisi pitänyt. Joskus kun en jaksanut, kaivoin päiväkirjan ja kirjoitin sinne. Laitoin musiikkia taustalle ja vaan itkin. Olin loppu. Olin loppu kaikkeen.
Menetin ystäviä, menetin niitä kerralla monta. Tunsin yksinäisyyttä ja heikkoa itsetuntoa. Koin, etten riittänyt muille, enkä myöskään itselleni. Olin huono. Tunsin epäonnistumista niin niin monta kertaa. Kaiken peitin. En halunnut kenenkään tietävän, miltä minusta tuntui. Olin ajautunut tilanteeseen, jossa muut menivät liikaa minun jaksamiseni edelle. En välittänyt itsestäni, en siitä, miten minä jaksoin. Tärkeintä oli, että muilla oli hyvä olla. Silloin myös minullakin oli. Niin luulin, mutta totuus olikin toinen.
Sain helmikuussa päähänpiston lähtä Au pairiksi ja yllätyin siitä itsekin. Kaipasin vaihtelua ja vähän toisenlaista ympäristöä. Löysin perheen, jossa juuri nyt olen. Olin innoissani ja ajattelin vain ja ainoastaan sitä, kuinka pitkä aika siihen olisi, että pääsisin pois. Pois paikasta, jossa minulla ei ollut hyvä olla. Pois paikkaan, missä ei ahdistaisi. Tai niin luulin. Jälleen kerran luulin. Ajatukset seurasivat perässä ja nyt kun on ollut aikaa, on niitä tullut pohdittua paljon. Olen pisteessä, jossa minulla on paha olla. Henkisesti. Ja se on askel eteenpäin. Vihdoin tiedän, mistä ne monet tunteet johtuvat. Tiedän yrittää olla armollisempi itseäni kohtaan ja antaa aikaa ajatella, miettiä ratkaisuja ja ennen kaikkea vahvistua ihmisenä. Ja täällä jos missä minulla on hyvä olla. Välittävä perhe, jossa voin sanoa ajatukseni ääneen ja kertoa, jos joku tuntuu pahalta. Minun hyvinvointini eteen tehdään paljon, joka tuntuu hyvältä ja ennen kaikkea, täällä saan olla vähän keskeneräinen, hukassa oleva minä.
Ehkä joskus uskaltaudun puhumaan ja kertomaan tunteistani enemmän, olemaan armollisempi itseäni kohtaan ja välittää myös omasta jaksamisesta. Ehkä joskus annan itselleni luvan olla myös heikko, mutta luottavan siihen, että asiat järjestyy. Ehkä joskus minulla on ystäviä, jotka pysyvät vaikeinakin hetkinä vierellä ja jotka ihan aidon oikeasti haluavat olla kanssani. Joskus minä olen vielä oikeasti onnellinen, enkä tunne enää niin vahvasti sanaa paha olo. "
Tällaisia ajatuksia edellisestä vuodesta. Asioita, jotka näkyvät elämässäni tänäkin päivänä, mutta suhtautuminen niihin on pikkuhiljaa toisenlainen.
Olen kiitollinen heistä, ketkä ovat elämässäni edelleen. Olen kiitollinen siitä, että just mä sain tulla tähän perheeseen Au pairiksi, sillä parempaa ei voi saada. Mä alotin kielikurssin ja oon löytäny harrastuksen, josta tykkään oikeesti. Saan viikonloppuna vieraaksi lapsuudenystäväni E:n ja viikon päästä matkaan hänen luokseen Berliiniin.
Tunnelin päässä näkyy valoa.
