ILOITSE PIENISTÄKIN ASIOISTA

Tyhjä olo. Aivan kuin olisin toisessa maailmassa. Mitä tapahtui?

Suustani saattaa usein epäonnistumisten jälkeen kuulua erään laulun sanat  "On nuorena elämä vaikeaa" ja niinhän se on. Ajatukset heittelehtivät puolelta toiselle, eikä missään tunnu olevan välillä mitään järkeä. Oon huomannu, miten helpottavaa on joskus päästä aivan toiselle paikkakunnalle vaikka sitten vain yhdeksi yöksi. Ne arkipäiväiset asiat ja ajatukset eivät ole silloin niin pahasti muistuttamassa ja tuomassa sitä pahaa oloa.

Niin tein nytkin. Lähdin tädin perheeseen avuksi viikoksi. Sain valtavasti lapsista energiaa ja iloa, josta tietysti nautin koko ajan suunnattoman paljon. Ajatukset vaihtuivat ja sain uudenlaisen tavan kohdata vaikeat asiat palattuani takaisin opiskelijan elämään ja tähän minulle normaaliin arkeen. 

Fiilis on kuitenkin haikea. Heti astuttuani kämpän ovesta sisään, kaipuu takaisin sinne tuli voimakkaasti pintaan. Milloin seuraavaksi saan kuulla sitä naurua, mitä heiltä ei puuttunut yhtään? Niitä elämän ääniä ja hetkiä, mitä yhdessä vietettiin. Sitä suurta ihmettä, kun autoja meni ohi vaikka kuinka monta. Tai kun sai heittää ainakin 6 kiveä jokeen, tai heittää sillan toiselta puolelta keppi jokeen ja juosta sitten toiselle puolelle katsomaan vedessä virtaavaa keppiä. Se on sitä elämän pienistä asioista iloitsemista. 

Tällä hetkellä olo on tyhjentävä, niin helpottunut. Aivan kuin uusi arki ja uusi elämä olisi alkamassa. Usein tulee sanottua, että olo on niin onnellinen, mutta yhtäaikaa niin väsynyt. Ja sitähän se onkin.
Näissä tunnelmissa hyvää alkavaa viikkoa kaikille.
-Maanantaifiiliksissä oleva

LÄHEISEN MENETTÄMINEN

Vaikka käyn läpi surua, saanko silti nauraa ja olla iloinen? 

Tällä hetkellä tuo on kysymys, jota usein huomaan miettiväni ja johon vastauksen tiedän itsekin.
Eräs tuttavani sairastaa para-aikaa syöpää ja elämä hänellä on päivistä kiinni. Vaikka en kyseisen ihmisen kanssa olekkaan kovin paljon tekemisissä, koskettaa se silti yllättävänkin paljon. Ensinnäkin sen vuoksi, että olen tiennyt hänet lähes koko elämäni, nänhyt hänen hyväksyvän katseen useita kertoja, nähnyt, kuinka hän nauttii elämästään täysillä ja jakaa omaa positiivisuuttaan muillekin. Hän, joka kohtaa jokaisen ihmisen ihmisenä, vikoineen ja virheineen. 
Tai, mitäpä minun oikeastaan tarvitsee edes selitellä? Onhan minullakin oikeus surra, vaikkei hän kovin läheinen ehkä olekaan. Sillä on ollut kuitenkin vaikutus elämääni positiivisella tavalla, jonka olen huomannut vasta tässä vaiheessa, kun häntä ei kohta enää ole. 
Vastaus siis kysymykseen, että saanko surunkin aikana nauraa ja iloita on tietenkin kyllä. Minulla on ystäviä, jotka tietävät tilanteen ja jaksavat huolehtia, että pärjään. Tällä hetkellä en jaksa aina hymyillä, olla positiivinen, nauraa ja nauttia elämästä samalla tavalla, kuin ehkä vähä aikaa sitten. Saatan olla hiljaa ja omissa ajatuksissani, saatan vetäytyä vähän syrjään tai itkeä, jos itkettää. Ja onhan minulla nuihin lupakin. 
Mutta saanhan nauraa ja iloita silloin, kun minulla siihen aihetta tai fiilistä on? Se, että elämä välillä on vähän vaikeaa, ei tarkoita sitä, etteikö silti ole lupaa nauraa ja iloita, nauttia elämästä. 

Jokaisen läheisen ihmisen kuolema koskettaa kuitenkin aina eri tavalla.
Olen kokenut läheisen menettämisen useita kertoja elämäni aikana ja tiedän, miltä tuntuu päästää irti itselle rakkaasta ihmisestä. Se on raastavaa ja siitä toipuminen vie paljon aikaa. Silloin aivan jokaisen tuki on tärkeää, niin ystävien tuoma turva ja lohdutus, kuin myös arkisissa askareissakin auttaminen. 
Muutama vuosi sitten taistelin jaksamisen kanssa hyvin paljon. Koin silloin, että elämässäni oli meneillään kierre, kun sain ensin kuulla isomummun menehtyneen, pari kuukautta sen jälkeen ystäväni jäi rattijuopon yliajamaksi ja siitä puoli vuotta eteenpäin tätinikin menehtyi. Yhden vuoden aikana koin kolmen hyvin tärkeän ihmisen menetyksen. Tuntui siltä, etteikö tämä jo saisi loppua? Pelkäsin koko ajan, milloin ja kuka seuraavaksi kuolee. 

Omien läheisten menetyksien myötä oon oppinut itsestänikin hyvin paljon. Vaikeudet ovat kasvattaneet ja tehneet minusta vahvemman ihmisen. Jotkut luontenpiirteeni ovat korostuneet ja tulleet paremmin esiin. Olen aina ollut vähän herkkä, itkenyt pienistä asioista tai tilanteessa jossa näen jonkun toisen itkevän, kantanut muiden huolia omilla harteillani, huolehtinut ja tukenut muita sellaisissa tilanteissa, joissa he eivät ole jaksaneet omin voimin ja neuvonut niin hyvin, kuin vain omat taitoni siihen ovat riittäneet. Oon oikeastaan ihminen, joka saattaa surra kaverinkin kaverin kuolemaa, sillä halu auttaa niissä tilanteissa olevia ihmisiä on niin suuri.
Pyrin myös elämään mahdollisimman positivista elämää, ajattelemaan, että kaikesta selvitään jos vain on tarpeeksi halua. En murehdi (omista) pienistä asioista, en jaksa valittaa turhista (vaikka siihenkin kyllä on välillä lupa). Jollain tavalla haluan kunnioittaa sitä, että minulla on tässä ja nyt mahdollista elää, kun muilla ei välttämättä sitä enää ole. 
(Myös minulta löytyy ne omat virheeni ja heikkouteni, en elä minäkään täydellistä elämää, vaikka siltä saattoi kuulostaa)
Ei tämä tarkoita kuitenkaan sitä, että aina olisi pakko jaksaa, aina olisi pakko ajatella ja kulkea positiivisuuden kautta. Elämään kuuluu myös epäonnistumiset, virheet, vastoinkäymiset ja niiden kanssa on opittava elämään. Ne jos jotka kasvattavat ihmistä.

Haluan tän postauksen myötä rohkaista jokaista taistelemaan niistä vaikeuksista, mitä ikinä teillä onkaan. Kaikesta selvitään, jos oikeasti sitä halua on. Tarkoitukseni ei ole vähätellä kenenkään ongelmia/vaikeuksia tai hakea minkäänlaista sääliä, jokainen kun meistä kokee asiat eri tavalla ja siihen kaikilla meillä on myöskin oikeus.
Jollain tavalla pelottaa julkaista postaus, joka on itselle hyvinkin arka asia/aihe tällä hetkellä. Koen kuitenkin, että minullakin on oikeus omaan mielipiteeni, oikeus kokea asiat juuri niin kuin ne olen kokenut ja myöskin kirjoittaa niistä muille.
Jos postaus herätti ajatuksia, niin kerro ihmeessä se myös minullekin.
Hyvää alkavaa viikkoa kaikille. Jaksetaan yhdessä ♥

UUTEEN NOUSUUN

                                           UUTEEN NOUSUUN

Siitä onkin pitkä aika, kun viimeksi postausta kirjoitin. Halusin ottaa vähän lomaa blogimaailmasta ja miettiä, miksi postaaminen tuntuu niin vaikealta.

En löytänyt inspistä kirjoittaa postauksia, kuvata "elämää" ja jakaa niitä sitten täällä. 

  Huomasin ns. "bloggaustauon" aikana, etten kovinkaan paljon sittenkään tykkää kertoa elämästäni juuri tuolla tyylillä, miten olen kirjoittanut ja postannut.(Menin sinne, tein sitä ja tätä, oli hauskaa, tulin takaisin, nyt vain olen, kohta menen nukkumaan jne. .) Lyhyesti sanottuna tuli sellainen olo, että onko niissä postauksissa mitään sisältöä?
Mun elämä tällä hetkellä on koulussa käymistä, kellon tikityksen kuuntelua hiljaisella kämpällä ja kavereiden kanssa oleskelua. Ja paljon ajattelemista. 

  Mietin sitten pitkään, että uskaltaisinko aloittaa syvällisempien blogitekstien kirjoittelua ja muuttaa blogin tyyliä enemmän "ajatukselliseksi". Mietin sitä, että entä jos epäonnistuisinkin ja se ei tuntuisikaan mukavalta ja taas jäisi blogi jollekin selityksettömälle tauolle. 

En kuitenkaan halunnut tuollaisten ajatusten pilata mahdollisuutta ja nyt aion kokeilla. Mun pää on niin täynnä vaikka minkälaisia ajatuksia. Tykkään katsoa erilaisia dokumentteja, katsella ja tutkailla ihmisten ilmeitä keskustassa (joo, niin oudolta kun se kuulostaakin). Oon ihminen, jota kiinnostaa elämä, muidenkin ihmisten elämä, muidenkin ihmisten mielipiteet, joita ei välttämättä kukaan muu tiedä, kuin itse juuri sen mielipiteen omaava henkilö. Mietin paljon sitä, miksi elämässä asioiden arvostaminen on välillä oikeasti vaikeaa? (Ainakin minulle). Entä kun haluaisin elää positiivista elämää. Tarkoittaako se silloin sitä, että en saisi olla jonain päivänä väsynyt? Tai sitä, etten saisi joskus valittaa jostakin asiasta, mikä minua oikeen ottaa pattiin? 
Palataampa takaisin itse asiaan, nimittäin: Tarkoituksena ei ole kuitenkaan muuttaa blogia täysin syvälliseksi, vaan tulen postailemaan myös perus arjen kuulumisia ja menemisiäkin paljon.
Postaukset tulee olemaan aika avoimesti kirjoitettuja, mutta minullakin on oma rajansa siihen, millaista sisältöä nettiin itsestäni sun muista julkaisen.
En myöskään tehnyt uutta blogia sen vuoksi, että koen helpommaksi jatkaa samasta blogista kuin ennenkin. Mietin myös blogin otsikkoakin kauan, että pitäisikö se vaihtaa, mutta päädyin pitämään sen ihan vain sen takia, että nimenä se ainakin itselleni on ajatuksia herättävä.
Eiköhän mennä!
-Maikki