sunnuntai 3. syyskuuta 2017

HÄMMÄSTYNYT

IMG_9365 IMG_9429

Viikko Suomessa. Se on ollut hämmästystä täynnä, kaikin puolin. 
Yllättyneitä ilmeitä ja sitä kautta paljon ajateltavaa.
 Sopeutuminen takas ei ole siis helppoa, vaikka helpoksi sen ensin ajattelin.
 En jännittänyt turhaan, vaan syystä. 
Ihmiset, jotka ennen tervehtivät, juoksevat ohi aivan kuin eivät huomaisikaan. 
Toinen vaihtanut porukkaa, kolmas ei tiedä missä olisi ja miten olisi. 
Kaikki on muuttunut. Myös minä.
 Enhän ollut kuin 2,5 kk poissa? Aika se on sekin, ilmeisesti.
Annan itselleni luvan olla ja tuntea sitä, mitä tunnen.
 Positiivisella mielellä eteen päin, vaikka se haastavaa onkin.
 Hymyillään myös niille ei niin mukaville ihmisille. 

-Maikki

1 kommentti:

Kerro ajatuksesi minulle♥