SINULLE, SIELLÄ TAIVAASSA

Torstai ilta, tuo kauhein ilta ikinä. En osannut odottaa yhtään, mitä sinä iltana voisi tapahtua. Istuin saunassa ja nautin löylystä, kuten kaikki aina tekevät. Hätkähdyn kuullessani hälytysajoneuvojen ääniä. Ajattelen, ettei se ole mitään vakavaa. Menen saunasta suoraan yöunille.

Yö menee nopeasti, niin kuin aina. Aamulla herään tavallista aikaisemmin siskoni kovaan itkuun. Ihmettelen, että mikä on vialla. Kun kuulen, että Matu-ystävämme on jäänyt rattijuopon yliajamaksi, itkusta ei meinaa tulla loppua. Saamme luvan jäädä kotiin, mutta vertaistuen vuoksi lähdemme kouluun. Itkin, itkin ja itkin, kaikki itkivät. Onneksi oli ystävät, jotka surivat ja tiesivät sen tuskan, mikä oli.

Tänään tulee kolme vuotta siitä, kun Matu kuoli. Siksi toivon, että jokainen tämän postauksen lukija pysähtyisi hetkeksi miettimään liikenteessä liikkumista ja sytyttäisi kynttilän kaikkien liikenteessä kuolleiden muistolle. 

Lapsen tie on aamun tie, aurinko loistaa sen yllä.

Minne se kulkee, minne se vie? Outo se vielä on kyllä.

Kukkien valkoiset tähdet, hauraat siniset kellot,

laihoa tuoksuvat pellot kysyvät: minne lähdet?

Lähden matkalle vaikka en, tiestäni mitään tiedä.

Kuljen rinnalla enkelten, joilta ei valoa viedä.

Vaikka en tunnekaan matkaa,keväästä riennän kesään

niin kuin lintunen pesään lentää ja lentoaan jatkaa.

Paimen tielleni annetaan, hän minut tuntee ja johtaa.

Aamu tuo iloa tullessaan, kauas sen valkeus hohtaa.

Elämä, sana niin suuri vielä on käsittämättä.

Monta rakasta kättä, lähellä nyt on juuri.

Niilo Rauhala

Matu säilyy hyvänä muistona sydämmissämme.

                                                                          ♥Maikki