Opiston ensimmäisellä viikolla meillä ei ollut koulua ollenkaan vaan tutustuimme toisiimme, tähän ympäristöön ja paikkoihin sekä tietysti oman solun ihmisiin. Meillä täällä opistossa on paljon tapahtumia ja erilaisia päiviä joka on virkistävää kouluarjen keskellä. (Koulua käymme siis normaalisti joka päivä niin kuin peruskoulussa, on matikkaa, uskontoa, englantia, kotitaloutta jne).
Joskus saatamme keksiä yhteistä tekemistä niin, että jokainen halukas voi osallistua siihen. Esimerkiksi notskilla on käyty useampiakin kertoja paistamassa makkaraa ja muuten vaan rupattelemassa.
Opistossa oppii monia eriasioita. Itse olen oppinut hyväksymään erilaisetkin ihmiset sellaisina kun he ovat ja itsetuntoni on vahvistunut paljon. Olen "aikuistunut" ja tajunnut asioita paremmin. Täällä saadaan jokainen päivän ruoka keittiöltä, mutta useasti tulee ostettua kämpälle vaikkapa aamupalaa. Me opistolaiset ja henkilökunta ollaan kaikki melkein kuin yhtä suurta perhettä. Jokainen tietää ja tuntee jokaisen jollakin tapaa vaikkei olekkaan kauheasti tekemisissä keskenään.
Täällä saa myös paljon ystäviä ja kavereita. Opistovuodesta mulle varmasti paras ja ns "ykkösmuisto" ovat juuri ystävät. Niiden vuoksi olen opistossa, kukapa nyt yksin viihtyisi näin suuressa joukossa
Tässäpä ensimmäinen enemmänkin "selvennys" opistosta mitä se sisältää ja millaista siellä on. Lisää tietoa opistosta saat sivulta: http://www.rakro.fi/ Mitä piditte? (Kuvat eivät ole minun ottamia vaan opiston yhteisestä kuvakansiosta)
♥Maikki
Kiva postaus! Seuraavaa opistopostausta ootellessa! :)
VastaaPoistaVoikiitos:)
PoistaNiiin ihana postaus, innolla oottelen seuraavaa! En malta oottaa et saan tiedon pääsenkö sinne ens vuodeksi♡
VastaaPoistaKiitoksia! Toivon niin paljon että pääsisit opistoon! Tää on kyllä aivan huippu paikka<3
Poista