perjantai 22. tammikuuta 2016
MINÄKÖ KASVISSYÖJÄ?
Niin, minustako kasvissyöjä? Minusta, joka rakastan ylikaiken lihaa, minä, jonka joulu ei ole joulu ilman kinkkua?
Lähes jokaisessa ateriassa, mitä syön, on jossain muodossa lihaa. Aina kun sen aterian suuhuni pistän ja mahaani mussutan, oloni on hetken päästä hyvin tukala, jopa ähky, vaikka annokseni olisikin aivan normaalin kokoinen.
Alan kyllästymään siihen, että se ruoka mitä tulee syötyä, tekee pahaa itselleni sekä erityisesti vatsalleni.
En mielestäni syö mitenkään epäterveellisesti: makaronia, kananmunia, salaattia tai kasviksia + ällöttämään ruennutta lihaa monessa erimuodossa. Tottakai muitakin ruokia tulee syötyä, mutta köyhänä opiskelijana en omista sellaisia rahoja, millä pystyisin ostamaan esimerkiksi kalaa, jota olisi hyvä syödä ainakin 1-2 kertaa viikossa.
Olen siis päättänyt ainakin alustavasti kokeilla, miltä tuntuu olla kasvissyöjä ja jättää liha kokonaan pois. Tämä on jo toinen päivä ilman lihaa, mutta vielä en osaa kertoa, miltä tämä tuntuu tai onko tämä vaikuttanut ja kuinka hyvin/huonosti.
Jos teillä on kokemuksia kasvissyömisestä tai siihen liittyvistä asioista, niin kertokaa ihmeessä minullekin.
Mutta nyt viikonlopun viettoon. Mulla oli aamulla vain yksi tunti koulua ja se meni onneksi nopeasti. Nyt taidan vain lepäillä ja olla, kun illalla täytyy mennä kotia lastenvahtiin.
Rauhallista viikonloppua kaikille!
Terkuin Maikki
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Hahaa meiän kärsiny porkkana päässy kuvaa xddd Ja joo tuo oli nii olennainen huomio*apinakädetsilmillähymiö*
VastaaPoistaMutta niin ite asiaan, kannattaa todellakin kokeilla ja sit jos se ei oo hyvä ni vähentää!
Tsemiä (hyvän olon kannalta) oikeen yhistelmän löytämiseen.♥
Hahaha jep niimpä on!
PoistaMutta niin aattelinki kokeilla. Kiitos paljon♥